JALO-HANKE

KIERRÄTYS & KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA

Yhdistys työllistää ja kouluttaa pienelektroniikan (kellot, kännykät, läppärit, muistikortit, nettitikut, muuntajat tms.) purkuun ja lajitteluun. Jalometallia sisältävät osat menevät jatkojalostukseen ja muut osat kierrätetään asianmukaisesti, sekajätteisiin jäävä osuus on häviävän pieni. Työpajamme ja kierrätysmyymälämme sijaitsee Konttisentie 8, 40800 Vaajakoski

MATALA KYNNYS

Työllisyyspalvelu informoi asiakkaitaan /pitkäaikaistyöttömiä, mutta myös puskaradio on toiminut vuosien varrella, sillä on käynyt myös niin että tuttu kaveri on ollut samassa paikassa kuntouttavassa työtoiminnassa osallisena ja suositellut paikkaa.

”Toimimme Jyväskylän kaupungin hankerahoituksen turvin ja työssäoppijat ovat löytäneet meille kaupungin työllisyyspalvelun kautta.”

AVOIMUUS

Nämä asiat joita jokainen pitää sisällään, saattavat tuntua suurelta, mutta kun läsnä on ihminen, joka kuulee ja kuuntelee sekä ymmärtää asian yksilökohtaisesti, niin jo se voi olla lähtökohta motivaatiolle ja kauniille tulevaisuudelle. 

TULE TUTUSTUMAAN

Yleensä osallistuja tulee paikalle kaupungin palveluohjaajan kanssa tutustumaan paikkaan, mutta joskus osallistuja voi tulla paikalle myös itse. Tutustumisen myötä tehdään ensimmäinen työsopimus, joka on aina alkuun kolme kuukautta. Jatkosopimuksia voi sitten tehdä tilanteen mukaisesti. 

Nämä eivät kuitenkaan ole vaatimuksia, sillä jokaisen osallistujan kohdalla tavoitteena on mahdolliset jatkokoulutukset tai työpaikat. Sopimuksen laativat asiakas, palveluohjaaja ja pajan vastaava yhdessä.

PEREHDYTYS

Alussa pajalle tulevalle katsotaan sopiva työpiste ja hän saa perehdytyksen työn aloitukseen. Paikalla on aina henkilö, jolle voi jutella asiasta kuin asiasta. Ei ole olemassa erikseen pientä tai isoa asiaa, vaan on asia josta voi tulla juttelemaan. Tällä tavoin saamme kaikille osallistujille luottamuksen siihen että jokainen otetaan huomioon omana itsenään.

Yhteisöllisyys koostuu vuorovaikutuksesta, yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Taustojen vuoksi tärkeitä asioita ovat myös luottamus sekä yhteenkuuluvuuden  tunne, omana itsenään. "Pieniä asioita - isoja merkityksiä."

KUUNNELLEN & HUOMIOIDEN

Toiminta on ns. matalan kynnyksen toimintaa, jossa kaikki osallistujat ovat samanarvoisia eikä keneltäkään vaadita liikaa. Jokainen toimii oman kykynsä ja voimavarojensa mukaisesti eikä niitä verrata muihin osallistujiin tai heidän toimintoihinsa. 

Tässä otetaan huomioon ennen kaikkea osallistuja itse ja edetään sen mukaisesti, kuunnellen ja huomioiden osallistujan omat toiveet.

HYVÄ TYÖYHTEISÖ

Samanlaiset tausta, vaikka kaikki olemme erilaisia, luo pohjan hyvään yhteistyöhön. Hyvä työyhteisö, myös kuntouttavassa työtoiminnassa on täynnä toisiaan kunnioittavia persoonia. Yksilöllisyys rikastaa kokonaisuutta mahdollistaen ryhmän kehittämisen. 

Yhteisöllisyys koostuu vuorovaikutuksesta, yhdessä olemisesta ja tekemisestä. Taustojen vuoksi tärkeitä asioita ovat myös luottamus sekä yhteenkuuluvuuden  tunne, omana itsenään. ”Pieniä asioita – isoja merkityksiä.”

Toiminnassa mukana olleiden kommenteja

Kuntouttava työtoiminta

TOIMINNASSA
MUKANA OLLEIDEN KOMMENTEJA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA

”Apua saa aina kun sitä tarvitsee, kiitos mukavien työkavereiden ja pomon.”

”Täällä ollessa olen tajunnut paremmin yhteisöllisyyden merkityksen ja sen, mitä se tarkoittaa.”

”Vaikka ensimmäinen päivä aikoinaan jännittikin, niin minut otettiin vastaan tavalla jota muistelen vieläkin haikeudella. Sai olla oma itsensä eikä tarvinnut pelätä.”

”Työturvallisuus on huomioitu erinomaisesti ja tuntuu mukavalta, kun aamulla toihin tullessa kysytään jaksamista. Voi siten olla oma itsensä vaikka väsyttäisikin.”

”Muihin tutustuminen on luonut uskoa omiin tekemisiin ja mahdollisuuksiin.”

JALO-HANKKEEN IDEA

Ketään ei jätetä rannalle, Jyväskylä ry on käynnistänyt lokakuussa 2016 Jalo-hankkeen, jossa se järjestää kuntouttavan työtoiminnan paikkoja työttömille nuorille, pienelektroniikan lajittelu- ja purkamistyön merkeissä. Teemme asiassa yhteistyötä Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluiden kanssa.

Työpajamme sijaitsee Konttisentie 8:ssa, 40800 Vaajakoski, jossa lajittelemme ja puramme pääsääntöisesti kännyköitä, läppäreitä, pöytäkoneita, reitittimiä, digikameroita, virtalähteitä, muistitikkuja jne. Myös romukellot ja korut kuuluvat purettaviin artikkeleihin. Isot kodinkoneet olemme toistaiseksi rajanneet keräyksen ulkopuolelle.

Sitoudumme toiminnassamme 100% tietoturvan toteutumiseen aina laitteiden keräyksestä niiden mekaaniseen hajottamiseen asti. Muistia sisältävät komponentit tuhoamme mekaanisesti. Elker valvoo tietoturvan toteutumista.

Nyt ser-romut kiertoon nuorten pitkäaikaistyöttömien tukemiseksi! Jos sinulta löytyy edellä mainittuja käytöstä poistuneita sähkö-elektroniikka romuja ja haluat päästä niistä eroon ja samalla tukea nuorten työelämään valmentautumista, tuo ne toimipisteellemme Vaajakoskella. Otamme niitä vastaan maanantaista torstaihin klo 9.00-15.00. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Suuremmat erät voimme tulla noutamaan.

Tiedustelut – Mika Saunalahti, puh. 045 2251077

SER-kierrätyksessä mukana

– Elisan Jyväskylän myymälät

– Landis+Gyr

– Midare

– Jyväskylän Kaupunki

– Kytölän Kello ja Kulta

– Virpin Kulta

– Staples

– Karto

– Suur-Jyväskylän Lehti

– KotiData

– Viherlandia

– Suomen Kelloseppäliittö ry

– Suomen Kultaseppienliitto ry

– Gradia

– KSSHP

– Kierrätä ja Auta ry

– Kärkkäinen

Ketään ei jätetä rannalle, Jyväskylä Ry

Y-tunnus: 2732338-7

Konttisentie 8, 40800 Vaajakoski